keskiviikko 23. helmikuuta 2011

Vihdoin joogaa

Pääsin vihdoin ja viimein testaamaan HappySoulin äiti-vauvajoogan! En ymmärrä, miten siinä näin kauan kestikin. Tai no, ymmärrän. Liikaa univelkaa on vain yksinkertaisesti liikaa, eikä silloin jaksa. Viime kuukausina edes jotenkin liikunnaksi laskettavia aktiviteetteja on ollut vain vauvauinti, ja sielläkään ei olla päästy aina käymään flunssakauden näytettyä kyntensä vuorotellen jokaisen perheenjäsenen kohdalla. Mutta nykyään meillä nukutaan huomattavasti paremmin kuin ennen (ihanaa), ja pikku hiljaa tästä päästään liikkeellekin!

Äiti-vauvajooga on tietyllä tapaa jo lähtökohtaisesti vähän vinksahtanut ajatus, sillä ympäri salia konttaavan, toisten leluja ryöstelevän ja pistorasioita tonkivan ipanan kanssa jooga ei ole varsinaisesti se rentoutus, joka sen pitäisi olla... Puristijoogaajalla voi siis olla vaikeuksia sopeutua joogaan lapsen kanssa, mutta kun asennetta hieman höllentää, eikä lähdekään tunnille samoilla odotuksilla kuin yksinään, niin lopputulos voi olla oikein mukava.

Olin varustautunut huonosti - kassissa ei ollut pojalle muita leluja kuin yksi katselukirja. Tämä osoittautui aloittelijan virheeksi, sillä vieruskaverin kilisevä ja värikäs lelu oli tietenkin vastustamaton. Moni liikesarja keskeytyikin nostellessa lasta pois naapurin joogamatolta. Äiti-vauvajoogasta saisikin varmasti paljon enemmän irti, jos lapsi ei vielä pääsisi liikkumaan (toisaalta pienempien vauvojen kanssa saattaa olla omat haasteensa tiheämmän imetyksen ja epäsäännöllisemmän unirytmin suhteen).

HappySoulissa on yhdistetty äiti-vauva- sekä äitiysjooga samaan ryhmään, ilmeisesti uusi firma ei ole ehtinyt vielä houkutella riittävästi osallistujia erillisille tunneille. Minua asia ei ainakaan haitannut, vaikka osa liikkeistä olikin erityisesti hyviä synnytykseen valmistautumiseen. Itse en kuitenkaan raskaana ollessani olisi kaivannut joogatunnille toisten kakaroita, joten jos olisi mahdollisuus valita, menisin varmasti mieluummin lapsivapaalle äitiysjoogatunnille. Lapsellisille uskallan kuitenkin suositella lämpimästi - asiantunteva ohjaus (vaikka olikin tällä kertaa hiihtolomatuuraja), mukavat tilat (myös iso lasten leikkihuone) ja hyvä sijainti (Hakaniemen metroaseman vieressä).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti